20.7.2020

VOILEIPÄKAKKU



Minulla ja miehelläni on melkein peräkkäisinä päivinä syntymäpäivä. Vuosien varrella meille on syntynyt sellainen perinne, että minun syntymäpäiväksi olen tehnyt makean kakun ja mieheni syntymäpäivänä on monesti nostettu kahvipöytään voileipäkakku. 

Tänä vuonna tein ihan ensimmäistä kertaa koskaan itse makean (ei yhtään sellainen äkkimakea) juustokakun ja olen niin iloinen, että se onnistui, jee! Mikäli juustokakku kiinnostaa, kannattaa pysyä kuulolla - reseptiä pukkaa kyllä siitäkin, sen lupaan. Mutta nyt, tässä voileipäkakun resepti, miten minä olen tehnyt voileipäkakut. Kinkun tilalle voi laittaa vaikka kalaa ja tuorejuustoistakin löytyy jos ja vaikka mitä makuja nykyään. Me ollaan tykästytty nyt tuosta paahdetusta paprikasta. 

Voileipäkakku

Pohja: 
9 viipaletta paahtoleipää
n. 1 dl maitoa kostutukseen

Täyte: 
300 g palvikinkkua
2-3 kpl suolakurkkua
1 punainen paprika
1 prk kermaviiliä
1-2 tl sinappia
1 dl maitoa
pippuria myllystä

Päälle:
1 prk tuorejuustoa (paahdettu paprika)
1 prk smetanaa

Koristeluun: 
1/2 kurkku
5-6 kpl kirsikkatomaattia
 juustoraastetta 
ruohosipulia 

Tee näin: 
Kuutioi kinkku, paprika ja suolakurkut pienen pieniksi kuutioksi kulhoon. Lisää joukkoon kermaviili, sinappi ja maito. Mausta. Leikkaa paahtoleivistä reunat pois. Vinkki: tee reunapaloista rapeita krutonkeja. Aseta 3 paahtoleivän palaa tarjoiluastialle ihan kylki kylkeen kiinni. Kostuta leivät maidolla. Lisää päälle puolet täytteestä. Lado tässä vaiheessa päälle taas 3 leipää, kostuta ne ja lisää loput täytteet päälle. Lado viimeiset 3 leipää päälle ja kostuta. Peitä nyt kakku kauttaaltaan tuorejuusto-smetanaseoksella. Nosta kakku jääkaappiin ja koristele se vasta hieman ennen kuin nostat kakun tarjottavaksi.

2 kommenttia:

  1. Myöhästyneet onnittelut molemmille! Voileipäkakut ovat kyllä tosi hyviä, mutta en ole itse sellaista koskaan kokeillut tehdä :) Pitäisi varmaan kokeilla, kun on kuun lopussa vieraitakin tulossa. Aurinkoisia heinäkuisia päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon onnentoivotuksista. Toivotaan, että heinäkuu jatkuu aurinkoisena. Tänään luonto on näyttänyt monet puolensa, mutta juuri nyt paistaa taas aurinko.

      Ennen kuin olin tehnyt itse ensimmäistäkään voileipäkakkua, ajattelin sen olevan tosi työläs homma, mutta ei se kuitenkaan sitä ole.

      Poista

Kiitos kommentista.