29.12.2015

Saaristolaisleipä

Saaristolaisleipä x 3

Tarvitset:
1 l appelsiinimehua
1 (50g) hiivaa
1 rkl suolaa
3 dl siirappia
3 dl maltaita
3 dl vehnäleseitä
3 dl ruisjauhoja
10 dl vehnäjauhoja

Tee näin:
Sekoita appelsiinimehuun hiiva, suola, siirappi ja kuivat aineet. Voitele 3 leipävuokaa ja jaa taikina niihin. Nostata taikinaa 2½ tuntia. Paista leipiä 175 asteisessa uunissa, alimmalla tasolla ensin ½ tuntia ja sen jälkeen 150 asteessa 2 tuntia. Voitele leipiä paiston puolivälissä siirappivedellä. (Sekoitin noin 2 dl siirappia yhteen (1) desiin vettä kupissa). Kumoa leivät vuoista pöydälle ja anna niiden vetäytyä pyyheliinan alla jonkin aikaa. Säilytä pakastepussissa, jääkaapissa. Leipä on parhaimmillaan 2-3 päivän kuluttua paistamisesta.

18.12.2015

Pataleipä

Kuten jo aijemmin kerroin, tein viime sunnuntaina elämäni ensimmäistä kertaa pataleipää ja voi juku miten hyvää siitä tuli! Ja niin yksinkertaisilla aineksilla. Nam! Onko tullut kokeiltua? Miten on onnistunut?

Tästä helppo ja herkullinen resepti kaikkien reseptikansioon. Oiva vaihtoehto esimerkiksi lauantaiaamujen aamiaispöytään. Nyt vain pikaisesti taikina kohoamaan!  

Pataleipä

Tarvitset:
7 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
2 tl kuivahiivaa
3½ dl vettä

Rypsiöljyä padan voiteluun.

Tee näin:
Mittaa kulhoon kädenlämpöinen vesi ja sekoita joukkoon hiiva. Lisää suola ja vähän kerrallaan vehnäjauhot. Sekoita, mutta älä vaivaa. Peitä kulho tiiviisti kelmulla ja anna taikinan kohota huoneenlämmössä 12-24 tuntia. Hyvä niksi on jättää taikina kohoamaan yön yli.

Kohoamisvaiheen jälkeen kumoa taikina jauhotetulle pöydälle ja käännä kaksinkerroin. Älä vaivaa. Peitä taikina liinalla ja anna kohota vielä noin puolituntia. Laita sillä aikaa kannellinen valurautapata kylmään uuniin ja uuni kuumenemaan 250 asteeseen.

Kun uuni on 250 asteinen, ota pata uunista ja pyykäise sen sisäpinta rypsiöljyllä. Nosta taikina kuumaan pataan ja pane kansi päälle. Paista leipää 30 minuuttia ja ota sen jälkeen kansi pois ja annan leivän paistua vielä 15 minuuttia kunnes pinta on saanut kauniin värin. Lopuksi kumoa leipä pöydälle ja anna jäähtyä liinalla peitettynä.

Ohjeen nappasin maku.fi sivulta. Ensinnäinen ohje mikä googlettamalla tarttui haaviini. Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen herkku!

17.11.2015

MakroTex - Aamupala

Pieni Lintu blogissa on tällä viikolla MakroTex kuvahaasteen teemana Aamupala.

Kuvassa olevat leivät ja aamupuuron nautin aikaisin lauantaiaamuna. Hyvin nukuttujen yöuninen jälkeen olo oli levollinen. Oli mukavaa lukea ensin päivän lehti kaikessa rauhassa ja sen jälkeen syötiin M:n kanssa yhdessä aamiaista.

Voi kunpa joka ikinen aamu olisi aikaa aloittaa päivä rauhallisesti, aamupalasta nauttien. Noh, mutta onneksi on viikonloput. <3

4.11.2015

MakroTex - Pimeä

 Pieni Lintu blogissa on tällä viikolla MakroTex kuvahaasteen teemana Pimeä.

Huh huh, onpahan ollut kiireiset ja stressaavat viime päivät.

Eilen vietettiin eräitä juhlia (liittyen työhöni). Toimin juhlan pääasiallisena vastuuhenkilönä, joten väistämättäkin oli pieniä (ja omassa pääkopassa) vähän isompiakin paineita. Oikeastaan juhlapaikalle aamulla päästyäni jännitys laukesi ja jossain kohtaa alkoikin sitten ikävästi päätä särkemään. Ihan joka kerta sama oire kun jännitys laukeaa, eikä se mene ohi millään muulla kuin nukkumisella.

Turhaan taas niin kovin jännitin ja murehdin etukäteen! (Mutta minkäs teen, kun olen tällainen stressaaja.) Juhlat nimittäin onnistuvat kaikinpuolin oikein mallikkaasti, aikataulussa pysyttiin kutakuinkin, palvelu pelasi ja kaikki järjestelyt menivät kuten olimme suunnitelleetkin. Ja kiitostakin olen saanut jo heti perään! Se jos mikä lämmittää aina mieltä.

Olin sen verran myöhään eilen kotona, että en ennättänyt nappaamaan päivänvalossa kuvaa tuosta suloisesta kukkakimpusta (ja tuskin ennätän kuvaamaan tänäänkään) jonka sain, mutta toisaaltaan tuo kuva sopiikin nyt hyvin tämän viikon MakroTex- haasteeseen.

Ihanaa ja aurinkoista keskiviikkoa kaikille.

27.10.2015

MakroTex - Piilossa

Pieni Lintu blogissa on tällä viikolla MakroTex kuvahaasteen teemana Piilossa.

Meidän karvakaveri nukkuu tämän tästä kissanunia peiton alla. Juuri äsken kaverin sieltä löysin kello seitsemän iltaunilta. Ei oikein tykännyt hyvää kun menin puhelimeni kanssa siihen sohlaamaan.

13.10.2015

Puolukkamehu



Teki eilen vietävän paljon mieli jotakin hyvää. Mietin, että mitä voisin tehdä, mitä löytyy kaapista? Viikonloppu herkuttelun jälkeen tuntui hieman "väärältä" olla taas tekemässä jotakin hyvää. Ensin mietin, että laittaisinko lettutaikinan turpoamaan, mutta päätinkin sen sijaan valmistaa meille puolukkaevua (mehua).

Voi jösses miten hyvää mehua, nam! Tuli ihan lapsuus ja mummon marjamehut heti mieleen. Lapsena mulla oli tapana kutsua mehua evuksi. :)

Puolukkamehu

Tarvitset:
 20 dl puolukoita
8 dl vettä
6 dl sokeria

Tee näin: 
Kaada kattilaan puolukat ja vesi. Survo puolukoita hieman esimerkiksi sauvasekoittimella. Keitä seosta noin 15 minuttia, kunnes marjat ovat vaalenneet.

Siivilöi mehu erilliseen astiaan ja purista marjoista loputkin mehut irti. Kaada tämän jälkeen mehu takaisin kattilaan ja lisää joukkoon sokeri. Kuumenna mehu kiehuvaksi. 

Pullota mehu lasipulloon. Anna sen jäähtyä ja säilytä kylmässä. Tuosta määrästä tulee noin 1 litran verran valmista puolukkamehua.

6.10.2015

MakroTex - Keittiössäni (Kaura-omenapaistos)


 Pieni Lintu blogissa on tällä viikolla MakroTex kuvahaasteen teemana Keittiössäni.

Meidän keittiössä leijailee ihana kanelin ja omenan tuoksu. Laitoin juuri uuniin syksyyn ja näihin viileneviin päiviin sopivan Kaura-omenapaistoksen, nam! Kohta päästään herkuttelemaan. 


Kaura-omenapaistos

Tarvitset:

Taikina:
2 dl vehnäjauhoja
2 dl kaurahiutaleita
2½ rkl sokeria
1½ tl kanelia
150 g voita

Täyte:
3-4 pientä omenaa
½ dl sokeria
reilusti kanelia

Tee näin:
 Sekoita taikinan kuivat aineet kulhossa ja nypi joukkoon hieman pehmennyt voi. Painele taikinasta 3/4 osaa uunivuoan pohjalle. Kuori ja pilko omenat ja asettele ne pohjan päälle. Ripottele pinnalle reilusti kanelia, sokeria sekä murusta päälle loppu taikina. Paista 200 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia.

Herkullisia lokakuun iltoja. 

30.9.2015

MakroTex - Kadulla


Pieni Lintu blogissa on tällä viikolla MakroTex kuvahaasteen teemana Kadulla.

Joskus kesällä luin lehdestä, että säveltäjä Jean Sibeliuksen 150-vuotisjuhlavuosi näkyy monella tapaa täällä Hämeenlinnassa, myös viemärinkansissa. Taiteilija Markku Piri on suunnitellut kannet varta vasten tähän juhlavuoteen.

Tänä aamuna huomasin, että minunkin työmatkani varrelta löytyy yksi noista viemärinkansista, joita on asennettu ympäri kaupunkia yhteensä viisikymmentä. Siinä se on ollut jo muutaman kuukauden, mutta vasta nyt kiinnitin siihen huomioni. Näin sitä huomaa kuinka "sokeana" tuleekaan liikuttua tuolla kaduilla ja kulmilla. Kiitokset tästäkin haasteesta! :) Jatkossa pitänee olla vähän vähemmän silmät ummessa.

28.9.2015

Focaccia leipä



Olen mä kyllä tavallinen leipuri! Mun piti ostaa tänään kaupasta nimenomaa oliiviöljyä, mutta unohdin sen samantien kun huomasin, että öljyä on myynnissä myös maustettuna. Nappasin hyllystä valkosipulinmakuisen öljyn. Kotona vasta huomasin, että tulikin sitten ostettua rypsiöljyä.

Oliiviöljy kun olisi ollut nimenomaa foceccia leivän se juttu, mutta hyvin toimi tuo rypsiöljykin. Päätin tänään (innostuin eilisestä leipomisesta) että kokeilen reseptikansiossani pitkään roikkuneen Italialaisen foceccia leivän valmistamista ja hyvä että testasin. Herkkua! Varmasti teen toistekin. Ja hyvin se maustettu rypsiöljy korvasi niin oliiviöljyn kuin myös ne valkosipulinkynnetkin. ;)

Focaccia leipä
(iso pellillinen)

Taikina:
3½ dl vettä
n. 7 dl vehnäjauhoja
25 g tuorehiivaa
½ tl suolaa
½ dl oliiviöljyä
1 rkl hunajaa

Pinnalle:
½ dl oliiviöljyä
1-2 valkosipulinkynttä
2-3 tl sitruunamehua
fetajuustokuutioita
 1 pieni punasipuli
ripaus mustapippuria
ripaus sormisuolaa

Tee näin: 
Sekoita hiiva kädenlämpöiseen veteen ja lisää joukkoon oliiviöljy, hunaja ja suola. Viimeisenä jauhot vähitellen ja vaivaa taikinaksi. Anna taikinan kohota liinan alla lämpimässä paikassa 30 minuuttia.

Kumoa kohonnut taikina pellille (johon on laitettu päälle leivinpaperi) ja levitä taikina tasaisesti siihen. Anna kohota liinan alla vielä 30 minuuttia. 

Sekoita oliiviöljyyn mustapippuria ja sitruunamehua. Viipaloi punasipuli ja kuutioi fetajuusto.

Paina pieniä kuoppia leipään ja voitele se oliiviöljyseoksella. Laita pinnalle fetajuustokuutiot, punasipulin siivut ja lopuksi ripottele hieman sormisuolaa.

Paista leipää uunin keskitasolla  250 asteessa noin 15 minuuttia, kunnes leipä on saanut kauniin värin. Anna jäähtyä hetki ja leikkaa paloiksi.

Pst. Kyllä kalpeni eiliset sunnuntaiaamun sämpylät tämän leivän rinnalla, jösses! 

Sunnuntaiaamun minisämpylät


Viikonloppuaamujen parhautta on hiljaisuus, kiireettömyys ja se, että on aikaa valmistaa jotakin tuoretta itse. 

Eilen mun alkoi tekemään ihan hirmuisen paljon mieli tuoreita sämpylöitä. Teen niitä tosi tosi harvoin. Olen nimittäin niiden kanssa oikein kunnon poropeukalo! Kyllä sen sämpylätaikinan tekeminen luonnistuu, mutta sitten kun siitä pitäisi alkaa vääntämään kauniita sämpylöitä niin ei kyllä ole mun juttu. 

 Ajattelin kuitenkin, että turha mun on masentua lopputuloksesta, jos saan edes maun kohdilleen. Se miltä sämpylät lopulta näyttävät on mulle aivan sama. Ja kauneushan on katsojan silmissä. :) 

Löysin t ä ä l t ä simppelin ohjeen. Erityisesti minua inspiroiva seikka oli se, ettei sämpylöitä tarvinut kuin hieman pyöritellä käsissä. Huomasin, että kun käytin vain ohjeen mukaisia jauhomääriä ja pyörittelin sämpylöitä vain nimeksi hieman pyöreään muotoon, niin nehän innostuivat kohoamaan uunissa ihan kivasti.

Ja voi kyllä, onnistuin saamaan niihin maukkaan maun, josta sain kiitosta myös M:ltä. Ehkä se mun ongelma onkin ollut sen vehnäjauhon kanssa läträäminen? Monesti mun tekemät sämpylät ovat olleet *köhöm* aika tuhtia tavaraa, sellaisia mauttomia vehnäkönttejä.

Minisämpylät
(8kpl)

Tarvitset:
4 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaletta
1 rkl leivinjauhetta
½ tl suolaa
2 rkl sokeria
2½ dl kylmää vettä

Huom, ohje on maidoton ja hiivaton.

Tee näin:
Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa ja lisää joukkoon vesi. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Ota lusikan avulla taikinaa ja muotoile jauhoisilla käsillä niistä pyöreitä sämpylöitä. Paista 200 asteisen uunin keskitasolla noin 12-15 minuuttia.

Aurinkoista maanantaita ja uutta viikkoa sinulle!

15.9.2015

MakroTex - Varjot

Pieni Lintu blogissa on tällä viikolla MakroTex kuvahaasteen teemana Varjot.

Kuljen arkipäivisin työmatkalla tuon ihastuttavan, keltaisen puutalon ohi. Viime viikon perjantaina aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja piirsi varjoja sen seiniin.

Syksy tekee hiljalleen tuloaan. Lehdet ovat alkaneet kellastumaan ja satunnaisia vaahtera- ja koivupuun lehtiä on tippunut maahan. Tuulen voimasta niitä leijailee pitkin kävelykatuja.

Olen nauttinut suunnattoman paljon viileistä ja happirikkaista syysaamuista. Oman lisänsä tähän alkusyksyyn on tuonut auringonpaiste, mutta yhtä paljon olen kyllä ollut fiiliksissä sateestakin.

 Minusta on iän myötä tullut yhä enempi syysihminen. Eräänä aamuna jopa mietin, että onko syksy sittenkin kaikista neljästä vuodenajasta se paras? En tiedä, mutta nyt tuntuu siltä.

Ihana syksy. 

9.9.2015

Perunarieskat


Jäikö perunamuussia yli? Yksi vaihtoehto on tehdä jämistä maukkaita ja helpostia valmistettavia perunarieskoja. Omnonmon!

Perunarieskat 
(10-12 kpl)

Tarvitset:
6 dl perunamuussia
2 tl suolaa
2 kpl kananmunia
5 dl vehnäjauhoja

Tee näin:
Laita uuni lämpenemään 275-asteeseen ja vaivaa perunamuussin sekaan suola, kananmunat ja vehnäjauho. Vaivaa vain sen verran, että taikina tuntuu pehmeältä levitettäväksi pellille. Tarkoitus ei ole tehdä sitkoa. 

Taputtele taikinasta haluamasi kokoisia rieskalättyjä ja pistele niihin haarukalla reikiä. Paista rieskoja uunin keskitasossa noin 8 minuuttia, kunnes pinta on saanut kauniin ja hieman laikukkaan värin. Anna rieskojen jäähtyä ja herkuttele voinokareen kera.

3.9.2015

MakroTex - Tärkeä


  Pieni Lintu blogissa on tällä viikolla MakroTex kuvahaasteen teemana Tärkeä. Ja kysymys kuuluu, että "mikä sinulle on tärkeä asia elämässäsi?"

KOTI.

Kotona..
> olen ja saan olla juuri sellainen kuin olen, kaikkine omine tapoineni
> saan tehdä asiat juuri omalla tavallani
> tykkään viettää aikaa erilaisten askareiden merkeissä
> voin olla tekemättä mitään
> kaikki ympärilläni on tuttua ja turvallista
> tunnen olevani rakastettu
> olo on kotoisa
> ei ole väliä miltä näyttää (minä ja koti)
> on mukavaa sisustaa ja laittaa paikkoja meidän näköiseksi
> nukun parhaimmat yöunet
> on ne tärkeimmät läsnä

 Kotiin on yksinkertaisesti ihana palata, tuli sitten mistä hyvänsä, töistä tai pidemmältä reissulta. Koti on minulle äärimmäisen tärkeä ja hyvin henkilökohtainen paikka. Olen miettinytkin, että millä tavoin voisin kertoa/näyttää siitä jotakin täällä blogissa? Toiset kuvaavat paljon kotiaan ja niitä postauksia on ihana lueskella, mutta itselleni se on vielä hieman sellainen aihe, mistä haluaisin kertoa, mutta en ole löytänyt sopivaa tapaa.

13.8.2015

Erinomaiseksi todettu pitsapohja


Pitsapohja
(pellillinen)

 Tarvitset:
25 g tuorehiivaa tai kuivahiivaa
2 dl vettä
1 tl suolaa
3 rkl öljyä
5 dl vehnäjauhoja

Tee näin:
Sekoita hiiva kädenlämpöiseen veteen, lisää joukkoon suola ja öljy. Sekoita vehnäjauho joukkoon ( tarvittaessa enemmän kuin 5 dl niin), että taikina ei jää sormiin kiinni. Kauli taikina uunipellin kokoiseksi ja laita se hetkeksi esilämpenemään 225 asteiseen uuniin. Itse olen antanut olla suunnilleen 5-7 minuuttia. Lado haluamasi täytteet pohjan päälle ja paista rapsakaksi.

Ohjeen olen joskus vuosia sitten jostakin kirjasta tai nettisivustolta itselleni muistiin kirjoittanut. Monet maukkaat pitsat paistanut. Tänään tein pitkästä aikaa jauhelihapitsaa.

MakroTex - Ruohonjuuritasolla

Pieni Lintu blogissa on tällä viikolla MakroTex kuvahaasteen teemana Ruohonjuuritasolla.

Etsin paria kuvaa työjuttuihin tietokoneeltani (turhaan), mutta arkistoiden kätköistä löysin kuvan, joka sopinee tämän viikon teemaan hyvin. Eikös olekin aika päheet mölkkypalikat!

Tuli tuosta kuvasta mieleen, että kovin vähän sitä on ennättänyt tämän kesän aikana ulos pihapelien pariin! Kelit suosisi nyt, mutta mulla on sen verran kiireiset työviikot tässä meneillään, että kaikki vapaa-aika on mennyt mukavasti kotisohvalla. Pakko myöntää, että olen ollut kyllä aika raato huonosti nukuttujen yöunien ja pitkäksi venyneiden työpäivien ansiosta, että ei tässä ole oikein mitään jaksanut. Huokaus. Ihanaa, että huomenna on perjantai.

4.8.2015

Chili con carne


Chili con carne

Tarvitset:
2 kpl sipulia
2-3 kpl valkosipulinkynttä
400-500 g jauhelihaa
1 rkl ruokaöljyä
1 prk papuja
 1 tlk tomaattimurskaa
 chilimaustetta
pippuria
suolaa

Tee näin:  
Valmista koko homma padassa. Kuori sipulit ja valkosipulinkynnet, pilko ne pieniksi kuutioiksi ja kuullota niitä hetki padassa. Lisää joukkoon jauheliha. Paista jauheliha ja mausta oman maun mukaan. Lopuksi kaada joukkoon pavut (ilman nestettä) sekä tomaattimurska. Anna ruoan muhia kannen alla 20-30 minuuttia. Tarjoiluehdotuksena suosittelen kokeilemaan Chili con carnea riisin kanssa.

MakroTex - Katse ylös

Pieni Lintu blogissa on tällä viikolla MakroTex kuvahaasteen teemana Katse ylös.

Työmatkani kulkee Aulangontien vanhan viljamakasiinin ohi ja joka aamu mun tulee tuota vanhaa rakennusta ihailtua. Siinä vain on jotakin tosi hienoa, vanhoissa makasiineissa ja rakennuksissa muutenkin!

Viime vuonna punatiiliseinien sisäpuolelle avattiin Keisarin makasiini- niminen kirpputori, joten rakennusta on mahdollisuus käydä ihastelemassa myös sisäpuolelta. Aivan ihana miljöö! Kirpputori sijaistee osoitteessa Aulangontie 1, 13210 Hämeenlinna. Rautatieaseman välittömässä läheisyydessä.

3.8.2015

Mausteiset lohkoperunat

  

Meidän on pitänyt tukeutua kesän aikana kaupan kirsikkatomaatteihin, koska oman sadon tomaateista ei ole tähän asti ollut kun maistiaisiksi. Raakileita kyllä piisaa, mutta valmistuvat niin hitaasti ja eri aikaan.

Ajattelin jakaa tässä elokuun alkajaisiksi muutaman simppelin ruokareseptin menneeltä viikonlopulta. Minä valmistin lauantaina pihvien kaveriksi mausteisia lohkoperunoita ja M teki eilen padassa Chili con carnea, nam. Kyllä se vain niin on, että toisen tekemä ruoka maistuu aina erityisen hyvältä ja valmiiseen ruokapöytään on ihana istahtaa. Arjen pieniä piristyksiä! 

Mausteiset lohkoperunat

Tarvitset:
 Perunoita
ruokaöljyä
Perunamaustetta
Chilimaustetta
pippuria 
suolaa

Tee näin:
Pese perunat (ei tarvitse kuoria) ja leikkaa lohkoiksi. Laita perunalohkot isoon kulhoon ja lorauta joukkoon ruokaöljy sekä lisää mausteet. Pyörittele perunalohkoja seoksessa ja laita ne sen jälkeen uunipellille. Paista 15 minuuttia 200 asteisessa uunissa ja sen jälkeen vielä noin 30 minuuttia 250 asteessa.

31.7.2015

Kinuskikastike


Kinuskikastike 

Tarvitset:
2 dl sokeria
2 dl kuohukermaa
nokare voita

Tee näin:  
Sulata sokeri paksupohjaisessa kattilassa niin, että sokeri sulaa ja hieman saa ruskeaa väriä. Lisää joukkoon kerma ja anna kiehua noin 10 minuuttia koko ajan sekoittaen. Seos menee aluksi yhdeksi sokerimöykyksi, mutta kärsivällisyydellä seos muuttuu notkeaksi ja maistuvaksi kinuskikastikkeeksi. Lopuksi lisää joukkoon vielä nokare voita. Anna jäähtyä ja tarjoile esimerkiksi jäätelön kanssa.

Makeaa viikonloppua!

28.7.2015

MakroTex - Kiiltävä

Pieni Lintu blogissa on tällä viikolla MakroTex kuvahaasteen teemana kiiltävä. 

Ensimmäisenä tuli mieleen nuo syntymäpäivälahjaksi saamani hopeiset sormukset, jotka tälläkin hetkellä kimaltelevat oikean käden keskisormessa.

10.7.2015

MakroTex - Heinäkuu

Pieni Lintu blogissa on tällä viikolla MakroTex kuvahaasteen teemana heinäkuu.

Heinäkuu on ollut minulle jo useamman vuoden ajan lomakuukausi, niin myös tänäkin vuonna. Nopeasti on pari ensimmäistä viikkoa kohta mennyt, mutta on ihanaa tietää että vielä on yli puolet lomasta edessäpäin. :) Vielä ehtii tekemään kaikenlaisia kesäjuttuja ja hyvää aikaa olisi vielä niille l ä m p i m i l l e ja a u r i n k o i s i l l e kesälomapäivillekin, huhuu!

Mietin loman alussa, että kirjoittelisin blogiin lomajuttuja vähintäänkin kerran viikossa, mutta kaikenlainen touhuaminen ja meneminen on ollut tässä nyt se ykkös juttuja. Pieni Lintu- blogin teema sopii nyt niin oivallisesti mun lomakuulumisien kanssa yhteen, että kerronpa nyt ensimmäisestä lomaviikonlopusta.

Kesäloma alkoi juhlahumussa. Vaikka ei mitään pyöreitä vuosia tässä nyt juhlittukaan niin silti oli mukavaa leipoa vähän kakkuja ja laittaa pöytää nätiksi meitä ja vieraita varten. Meillä on M:n kanssa syntymäpäivät ihan liki toisiaan ja M toivoikin, että hänen juhlapäivänä tarjotaan makeiden kakkujen vastapainoksi voileipäkakkua. Päivänsankari sai haluamansa. :)

Marianne-jäätelö


Iltaa! Täällä vietetään kesälomaa täysillä! Konetta en ole avannut kuin laskujen maksua varten. Sen verran vähän tulee konetta käytettyä, että tähän kun näinä harvoina kertoina istahtaa niin ensimmäinen puolituntia (vähintäänkin) menee kaikenlaisien päivitysten kanssa, plääh! Meinasin äsken luovuttaa ja siirtyä tuonne sohvalle pötköttämään, mutta en antanut periksi!

Lomakuulumisista lupaan kirjoitella tuonnenpana, mutta näin lyhyesti sanottuna, mukavaa ja rentouttavaa on ollut! Ollaan M:n kanssa tehty pienimuotoisia maakuntamatkoja lähikaupunkeihin, tavattu kavereita ym.

 Ajattelin nyt vain jakaa oivan jäätelöreseptin, jonka tässä taannoin bongasin Hämeen Sanomien ilmoitusliitteestä. Yleensä en tuota liitettä edes avaa, mutta onneksi jostain kumman syystä nyt tein poikkeuksen! Ei olisi kuuna päivänä tullut mieleen, että kyseisestä lehtisestä voi löytyä jotakin näin herkullista ohjetta. Nam! (Siellä kun pääasiassa on asuntoilmoituksia.)

Marianne jäätelö
(Ilman jäätelökonetta.)

Tarvitset:
 3 kananmunaa
3 dl kermaa
2 dl tomusokeria
20 kpl Marianne karkkia

Tee näin: 
Vaahdota valkuaiset erikseen, keltuaiset tomusokerin kanssa ja kerma erikseen. Murskaa karkit. Yhdistä vaahdot ja lisää seokseen karkkimurska. Laita seos kannelliseen astiaan ja pakastimeen. Sekoita massaa noin 40 minuutin kuluttua ja toisen kerran kahden tunnin kuluttua. Massaa voi toki sekoitella useamminkin. 

Marianne karkkien sijaan tuon perinteisen jäätelömassan voi maustaa ihan millä itse haluaa, esim. sulatetulla suklaalla, hilloilla, marjoilla jne. Vain taivas on rajana. Itse päätin kokeilla tällä kertaa Marianne karkkeja ja hyvin toimi!  Tässä jo mietin, että miltäköhän mahtaisi maistua pätkis jäätelö?

Ja pist. Instagram on tässä loman aikana päivittynyt paljon tiheämmin!

Ihanaa kesää!

23.6.2015

MakroTex - Tuoksu

Pieni Lintu blogissa on tällä viikolla MakroTex kuvahaasteen teemana tuoksu tai haju

Koin jotenkin miellyttävämmäksi kuvata tuoksua. Tämänhetkinen lempituoksuni "pullotettuna" on Burberry Brit, jonka tuoksujen sävyt löytyvät näistä: lime, päärynä, kuorittu manteli, valkoinen pioni, meripihka, mahonki, tonkapapu ja vanilja. Tykkään!

Hajuvesien lisäksi maailmassa on paljon ihania ja jopa huumaaviakin tuoksuja. Jäin miettimään toviksi, että mikä minun mielestä tuoksuu erityisen hyvälle ja tällaisia juttuja listasin ylös:

puhtaan pyykin tuoksu
 sateen tuoksu
vasta ajetun nurmikon tuoksu
 kahvin tuoksu
 vasta leivotun sämpylän/leivän/pullan tuoksu
 kissan pehmoisen turkin tuoksu
 oman rakkaan ominaistuoksu
 joidenkin pesuaineiden tuoksu
 viilenevien syysaamujen tuoksu
 ruusujen tuoksu
 kesän tuoksu

Mikä sinusta tuoksuu ihanalle?

22.6.2015

Lohipiirakka


Lohipiirakka
 Pohja:
100 g margariinia
3 dl vehnäjauhoja
½ tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
1 dl vettä

Täyte:
200 g lohta
200 g juustoraastetta
3 kananmunaa
1 tlk kermaviiliä
muutama kirsikkatomaatti

Tee näin:
Sekoita pehmeään rasvaan jauhot, suola ja leivinjauhe. Lisää sekaan vesi ja sekoita taikina tasaiseksi. Painele taikina piirakkavuolle ja paista sitä 225 asteisessa uunissa noin 10 minuuttia. Valmista sillä aikaa täyte sekoittamalla täytteen ainekset sekaisin kulhossa. Kaada täyte puolikypsälle piirakkapohjalle ja lisää pinnalle muutama kirsikkatomaatinsiivu. Paista piirakkaa vielä noin 15-20 minuuttia. Tarjoile kahvin tai vaikkapa raikkaan salaatin kanssa. (Meillä syötiin tuota tänään päivälliseksi vihreänsalaatin ja raejuuston kanssa).

17.6.2015

MakroTex - terävä

Pieni Lintu blogissa on tällä viikolla MakroTex kuvahaasteen teemana terävä.

Haasteen annon jälkeen tiesin heti, että mitä kuvata. Hymyilyttää nuo ylipitkät karvat tassuissa. :D Jos niitä yrittää mennä siistimään, on vaarana todellakin nuo karvatassun terävät kynnet!   

9.6.2015

MakroTex - kesäkuu


Pieni Lintu blogissa on tällä viikolla MakroTex kuvahaasteen teemana kesäkuu.

Lähdin viime perjantaina toimistolta viikonlopun viettoon ja upean kesäpäivän innoittamana jäin vähän keskustaan pyörimään ja kuvaamaan. Kotona kuvia katsellessani mietin, että nehän sopii varsin hyvin tämän viikon kuvahaasteeseen. Muutaman kuvan lisäsin jo aijemmin Instagramiin mm. kuvan Sibeliuksen syntymäkodista.

  Luonto on nyt kauneimmillaan, kaikkialla on niin vihreää. Kaupunki on toden totta herännyt eloon.

 Auringossa jo mukavasti lämmitti, lokit lentelivät sinitaivaalla ja pitivät tuttua konserttiaan. Ihmiset siemailivat kuohujuomia terassilla ja joku nautti jäätelöä kioskin kulmalla. Sibeliuspuiston läpi kulki lenkkeilijöitä ja jykevien puiden katveessa iskuskelin ihmisiä puistonpenkeillä. Torilla kukkakauppias hieroi kauppoja kukkakimpuista ja amppeleista ja torikahvilasta kantautui iloinen puheensorina. Siellä sitten riittää kahvittelijoita, satoi taikka paistoi!

 Kesäiset terveiset aurinkoisesta Hämeenlinnasta.

8.6.2015

Raparperikiisseli


Edellisen kauden satoa. Kuten jo aijemminkin olen kertonut, niin olen kovasti tässä yrittänyt menneiden viikkojen aikana tyhjentää meidän pakastinta. Lähinnä käyttää pois sieltä kaikki raparperit, omenalohkot, mansikat ja mustikat. Lakkaakin on vielä aika huima määrä. Mitähän siitäkin tekisin? Tuntuu, että aina vaan kaikkea riittää. Ehdin jo hetken luulla, että mustikat on kaikki syöty, mutta ei. On mullakin hei "ongelma". Hah! :D

Tänään teki mieli kirpeän ja makean maun yhdistelmää ja keksinkin valmistaa tällä kertaa raparperikiisseliä. Slurps, nam.

Raparperikiisseli 
(4-5:lle)

Tarvitset:
 5 dl raparperikuutioita
8 dl vettä
1½ dl sokeria

4 rkl perunajauhoja
1 dl vettä

Tee näin:
Kaada raparperit, vesi ja sokeri kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi. Sekoita perunajauhot yhteen desiin kylmää vettä ja kaada seos kattilaan koko ajan sekoittaen. Anna kiisselin pulpahtaa pari kertaa, mutta älä kuitenkaan keitä. Lisää tarvittaessa sokeria oman maun mukaan. Tarjoile sellaisenaan tai esimerkiksi kermavaahdon kera.

5.6.2015

Lämmin perunasalaatti


Grillikautena meillä tehdään monesti grilliruokien lisukkeeksi lämmintä perunasalaattia. Vaikka viikolla makkaranpätkät kävikin ihan vain uunissa, halusin tehdä pitkästä aikaa lisäksi perunasalaattia. Kirsikkatomaatit puuttui ja varhaisperunoitakin teki mieli, mutta en jaksanut enää lähteä kauppaan. 

Lämmin perunasalaatti

 Tarvitset:
7 keskikokoista perunaa tai
vähän enemmän varhaisperunoita
½ pakettia meetvurstia
nippu ruohosipulia
1 punasipuli
½ kurkku
rasia kirsikkatomaatteja

Tee näin: 
Pese, pilko ja keitä perunat (halutessasi kuori). Pese ja pilko kurkku ja kirsikkatomaatit halutun kokoisiksi paloiksi. Kuutioi meetvursti, silppua sipuli ja napsi ruohosipuli saksilla pieniksi. Sekoita kaikki ainekset tarjoiluastiaan. Lisää lopuksi joukkoon perunat. Herkuttele sellaisenaan tai grilliruoan kaverina. 

3.6.2015

MakroTex - Ympyrä

Pieni Lintu blogissa on tämän viikon MakroTex kuvahaasteen teemana ympyrä.

Päädyinkin sitten ikuistamaan tämän aamuisen kahvihetkeni toimistolla. Kävin vähän keksijemmalla (kaurakeksejä, omnonmon!) ja lorautin kupillisen kahvia tuohon aivan ihanaan Arabian vanhaan Usva- sarjan teemukiin, joka toimii aivan loistavasti kahvikuppina.

Täällä ollaan pyöriskelty tukkoisina yöt, yskitty (melkein keuhkot pihalle), imeskelty pari rasiallista kurkkupastilleja ja niistetty tolkuttomaan määrään nenäliinoja. Aaatshiu! Kesäflunssa kiusaa, eikä meinaa helpottaa, ei sitten millään. Tänään ehkä ensimmäinen parempi päivä, olen jopa saanut jotakin työjuttujakin tehtyä.

Se, että flunssa verottaa jaksamisen suhteen niin olen myös laittanut merkille sen, että mitä lähempänä loman alkua tässä ollaan, sitä vaikeampaa mun on tarttua kiinni työjuttuihin.

Mietin, että miten hemmetissä mä jaksaisin vielä löytää muutamalle viikolle innostusta ja päätin aamulla työmatkalla mietteissäni, että turvaudunkin vanhaan ja hyväksi koettuun kikka kolmoseen.

Kirjoitin to do- listan kaikista niistä työjutuista, jotka mun pitää hoitaa vielä ennen lomaa. Oikei, lista ei ole mikään kovin lyhyt ja tekemistä on, mutta helpottaakseni vähän itseäni, tein myös pientä aikataulutusta. Ja kyllä kannatti!

Nyt mulla on taas jotenkin paremmin kokonaiskuva asioista paperilla ja päässä. Olen saanut jo pelkästään tämän pävän aikana listalta ruksattu pois liudan asioita. Wuhuu!

Viimeisenä kohtana lukee: "pe 26.6. kello 15 -> Nauti kesälomasta!!!" Tuon "tehtävän" otan kyllä niin mielelläni vastaan! IIiks, maltan tuskin odottaa. ;)

27.5.2015

MakroTex - sininen

 Surffailin päivällä aikani Blogipolussa. Kävin vähän muokkaamassa vielä omia asetuksiani ja törmäsin siellä tällaiseen blogiin Pieni Lintu. Onko sinulle jo tuttu? Jäin ihastelemaan blogin niin kauniita kuvia ja kiinnitin samalla huomioni siellä käynnissä olevaan MakroTex- kuvahaasteeseen. Mietin, että "hei, tuossahan voisikin olla minulle tällä hetkellä sopivaa puuhaa". Valokuvaamista annettujen teemojen mukaan. Joo! :) Äkkiseltään ymmärsin, että teema vaihtuu viikottain, joten haasteisiin ehtii hyvin viikon kuluessa tarttumaan. 

Tämän viikon teema on sininen.

Ensimmäisenä mulle tuli sinisestä mieleen taivas, mutta koska kysymyksessä on Makrokuvaus eli lähikuvaus (ohjeistuksen mukaan tavallisetkin kuvat käy), niin ajattelin osallistua tähän minulle ensimmäiseen kuvahaasteeseen sisustuspainotteisella kuvalla, jonka otin tänään meidän keittiöstä.

Rakastan Iittalan Kastehelmi tuikkukuppeja! Vaikka meillä ei näin kesäisin tuikkuja poltellakaan niin oli pakko jättää koristeeksi tuo taivaansininen kastehelmi. Sopii minusta niin hyvin mm. kesään.

Ja voihan se olla, että tuo pääsee vielä jonain kauniina kesäpäivänä toimittamaan kukkamaljakon virkaa? Joskus nappaan kukkakimpuista vielä ketkuttelevat hyvät kukat pienempiin maljakoihin, ennen kuin ne päätyvät roskakoriin.

18.5.2015

Omenakukko


Laiskotti lauantaina aivan mahdottomasti. Meidän piti mennä mm. kuuntelemaan kauppakeskukseen Stand uppia ja ehkäpä pyörähtämään jossakin Ravintolapäivän ruokapaikoista, mutta tällä kertaa kotisohva vei voiton 6-0.

Päivä meni melkein kokonaan Heroes-sarjaa seuratessa. (Olen siihen koukussa!) Sen verran kuitenkin sain aikaiseksi, että pyöräytin pika pikaa tuollaisen Omenakukon. Alkoi jotenkin niin tekemään mieli jotakin makeaa. Annoin itselleni luvan herkutella lähes viikon kestäneen herkkulakon jälkeen ja olipahan kerrankin jotakin tarjottavaa, kun anoppikokelaskin tuli meille ex tempore iltapäiväkahville.

Omenakukko

Pohja:
6 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
200 g margariinia
 2/4 tl suolaa
4 rkl sokeria
1 dl vettä

Täyte:
2 kpl keskikokoisia omenoita
4-6 tl kanelia
4-5 rkl sokeria

Tee näin:
Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa ja nypi joukkoon margariini. Lisää joukkoon kylmä vesi. Puolita taikina kahteen osaan. Kauli taikinasta pohja, joka asetellaan piirakkavuoan pohjalle. Toisesta osasta kauli kansi. 

Kuori omenat, poista kannat ja siemenkodat. Pilko isoiksi paloiksi. Pyörittele omenapalat sokeri-kaneliseoksessa. Nosta sen jälkeen omenat piirakkavuokaan. Asettele kansi päälle ja pistele siihen muutama reikä haarukalla. Paista kukkoa 200-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Tarjoile hieman jäähtyneenä omenakukkoa vaniljajäätelön kera.

28.4.2015

Maanantain lettukestit


Maanantait eivät kuulu mun top kolme viikonpäiviin, mutta kyllä siitäkin kelpo päivän ja mukavankin saa. Eilen se jälleen todistettiin!

Sain illansuussa maanantai-ankeuteeni ihanaa piristystä. M päätti yks kaks, että meilläpä onkin tänään lettukestit. Olin oitis messissä ja tokaisin vain että "selvä!" 

Hommat jaettiin tuttuun tapaan niin että minä tein lettutaikinan, joka sai rauhassa turvota sillä aikaa kun M otti päikkärit ja minä värittelin värityskirjan sivuilla olevia kukkaköynnöksiä.

Hiljaisen hetken jälkeen M paistoi meille läjän lettuja. Se on meidän perheen lettumestari! Ja voi miten ne maistuivatkin pitkästä aikaa ihan mielettömän hyville. Päälle ripaus sokeria ja mustikoita. Namnamnam!

Minä istuin ruokapöydän ääressä ja kärkyin heti ensimmäistä lettua pannulta ja sieltä niitä alkoi tulemaan kuin liukuhihnalta konsanaan. En kehtaa edes ääneen sanoa, että montako söin. *lurps* ;)

Lettu Ohukainen Plätty Räiskäle
mitä näitä nyt on

Tarvitset:
5 dl maitoa
2 kananmunaa
2½ dl vehnäjauhoja
3 tl sokeria
1 tl suolaa
2 rkl öljyä

Voita paistamiseen

Tee näin:
Riko kananmunat kulhoon ja sekoita joukkoon maito, sokeri, suola ja öljy. Kaada joukkoon vehnäjauhot koko ajan sekoittaen. Anna taikinan turvota huoneenlämmössä ainakin puolituntia. Paista letut ja tarjoile esimerkiksi mustikoiden kanssa.

23.4.2015

Perinteinen sima


Olen sitä mieltä, että mikään kaupasta saatava ei vedä vertojaan itse tehdylle simalle. Ja meillä onkin vappuna ollut tuota keväistä juhlajuomaa tarjolla vain ja ainoastaan silloin kun olemme sitä itse valmistaneet. 

Rähmämunkit ja tippaleivät hankitaan esim. leipomosta tai nykyään jonkun kaupan paistopisteeltä. Niissä alkaa olemaan jo aika herkkuja juttuja tarjolla. Ja valinnan varaakin löytyy, mutta sellaista simaa ei ole vielä kävellyt vastaan mikä meille kelpaisi.

Pst. Jos olet ajatellut tehdä juhlajuoman itse, niin nyt on korkea aika laittaa sima valmistumaan. 

Perinteinen sima

Tarvitset:
4 l vettä
250 g fariinisokeria
250 g taloussokeria
2 sitruunaa
herneen kokoinen pala tuorehiivaa
rusinoita

Kannellinen ämpäri
Tyhjiä pulloja (muovi/lasi)

Tee näin:
Pese hyvin kannellinen ämpäri. Kaada ämpäriin fariinisokeri ja taloussokeri. (Jos haluat tummempaa simaa, käytä ainoastaan fariinisokeria 500 g). Kiehauta puolet vedestä ja kaada se ämpäriin sokerien päälle. Lisää tämän jälkeen loput vedestä ja purista mehut sitruunoista joukkoon. (Jos haluat simaan enemmän sitruunan makua, kuori joukkoon myös sitruunankuoret, mutta muista pestä ne hyvin). Anna seoksen jäähtyä tässä välissä kädenlämpöiseksi. 

Liuota hiiva nestetilkkaan ja kaada ämpäriin. Anna siman käydä huoneenlämmössä noin 1 vuorokausi, jonka jälkeen sima tulee pullottaa. Ennen pullotusta, siivilöi sima ja lisää pulloihin 1 tl sokeria ja muutama rusina. Huom! Paine pullossa kasvaa käymisen jatkuessa, joten älä kierrä korkkeja kovin tiukalle!

Sima on valmista, kun rusinat nousevat pintaan. Viileässä valmistusaika on noin viikko, huoneenlämmössä noin 3 päivää. Valmis sima tulee säilyttää viileässä. 

19.4.2015

Raparperipiirakka


Olen tässä koko alkukevään pyrkinyt käyttämään pakastimessa olevia viime kesän marjoja ym. juttuja pois. Viimeisiä viedään ja hyvä niin. Pitää saada nimittäin pikkuhiljaa tilaa tulevan kesän ja syksyn sadolle. Ja tietenkin myös jäätelötötteröille ja pakkauksille.

Mun alkoi äsken tekemään ihan hirveästi mieli jotakin hyvää ruoan päälle ja pyöräytinpä tuossa uuniin suitsaitsukkelaan raparperipiirakan, kun sattui olemaan kaikki tarvittavat aineksetkin kaapissa. Vitsit mitkä tuoksut! Nam.

Raparperipiirakka

Tarvitset:
4 kananmunaa
2 dl sokeria
2½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl sulatettua  voita tai margariinia

Tee näin: 
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita joukkoon jauhot, leivinjauhe ja sulatettu voi tai margariini. Kaada taikina voideltuun uunivuokaan. Ripottele taikinan päälle raparperinpaloja, reilusti kanelia ja ripaus sokeria. Paista 200 asteisen uunin keskitasolla n. 20 min.

Ohje toimii vallan mainiosti myös esim. omenapiirakan valmistukseen. Nam. En tiedä mitä äsken tein, mutta en ole saanut piirakkaa koskaan noin kuohkeaksi?! Nyt odottelen hetken piirakan jäähtymistä ja sitten isken sen kimppuun kuin sika limppuun. Kjäh! :D

Hyvää ja jännittävää vaalipäivää kaikille!