3.3.2019

PÄIVÄ HELSINGISSÄ

Maanantaina vietin R:n kanssa päivän Helsingissä. Jostain käsittämättömästä syystä meitä onnistaa aina hyvät kelit, niin myös tälläkin kertaa. Aurinko paistoi upeasti koko päivän. Onneksi nappasin laukkuun mukaan aurinkolasit! Tennareillakin olisi jo aivan hyvin pärjännyt, mutta onneksi vielä maltoin pukea kunnolla päälle.



Stockamannin Herkusta haettiin, mitäs muutakaan, kuin meidän lemppari "sunnuntaipäivän" kahvia eli Mövenpickin Caffe Cremaa. (Kuvassa ylimmän hyllyn ruskea paketti). Vahva suositus ko. kahville! Kyllä muuten on kaffe tällä viikolla maistunut erityisen hyvältä, omg! 


Lounasaikaan poikkesimme Hietalahden kauppahallissa syömässä. Valitsimme ruokapaikaksi tällä kertaa lihakauppa Roslundin yhteydessä olevan ravintola Bursan. Yritimme etsiä ko. ravintolasta tietoa ja kieltämättä konsepti on hieman sekava. Lihakauppa Roslund on siis toiminut kauppahallissa jo noin 80 vuotta ja sen yhteydessä toimii ravintola, jonka nimi on nykyään Bursa. No, mutta joka tapauksessa, Hietalahden kauppahallista löytynee! 




Keskuskirjasto Oodissa kävimme ihan pikaisesti. Äkkiseltään jäi vähän sellainen kolkko fiilis. Tila tuntui ihan liian avaralta kun on tottunut siihen, että kirjastossa on voinut halutessaan piiloutua isojen kirjahyllyjen väliin, ottaa sitä omaa tilaa, mutta ymmärrän senkin, että Oodi on paljon muutakin kuin pelkkä kirjasto. Arkkitehtuuri puhutteli sekä tilat on muunneltavissa erilaisiin tarpeisiin. Lisäksi Oodista löytyy vaikka jos minkälaisia työtiloja, joita voi erikseen varata.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista.