13.1.2016

Tammikuu / Makrotex

Pieni Lintu blogissa on tällä viikolla MakroTex kuvahaasteen teemana tammikuu.

Heippa!
Mun blogihiljaisuus venyy täällä näköjään kuin purukumi, mutta ei anneta sen häiritä. Aktivoidun kyllä kunhan taas iskee kirjoittamisdraivi! 

Hiljaisuuden aikana olen toki käynyt lueskelemassa teidän muiden blogeja ja Pieni Lintu-blogin haasteesta innostuneena tässä alkuvuoden kuulumisia.

Pidin töistä lomaa oikein kunnolla, palasin töihin vasta tämän viikon maanantaina 11.1. ja kyllä teki lomailu hyvää! Uudella innolla olen tässä palannut työkuvioiden ääreen ja edessä onkin heti vuoden kiireisin aika. Maaliskuun koittaessa pitäisi sitten taas perinteisesti kiireiden tasaantua.

Vuoden vaihtuessa heti ensimmäinen päivä tammikuuta käänsin mun kysymyspäiväkirjan (Q&A a day, 5 year journal) auki ensimmäiseltä sivulta. Nyt on mukavaa vertailla vastauksia vastaaviin viime vuoden muistiinpanoihin.

Heitin itselleni haasteen vuodelle 2016 ja se kuuluu näin: "Kirjoita jokaisesta päivästä ylös muistiin edes yksi positiivinen tai mukava asia." Kysymyspäiväkirjan lisäksi kirjoittelen siis nyt myös päiväkirjaan asioista mistä haluan muistaa vuoden 2016. Ostin näitä iloisia ja mukavia asioita silmällä pitäen tuollaisen ruusuisen ruutuvihon.

Lomalla tuli vietetty tosi monta päivää ihan vain kotona erilaisien askareiden merkeissä. Tuli katsottua kertaalleen läpi mm. Klikkaa mua- sarjan jaksot, katsottiin M:n kanssa lukematon määrä elokuvia ja kaikenlaisia hömppäohjelmia. Hyvä ettei jäänyt sohvaan kunnon painaumat! Hah!

Kirpakkaina pakkaspäivinä viime viikolla tuntui ihan parhaalta kun ei tarvinut lähteä välttämättä yhtään mihinkään. Loppiaisena auringonpaiste houkutteli mut kuitenkin rantaan valokuvaamaan, mutta kun pakkaslukemat alkoivat lähentelemään jo huimaa -30 astetta, käperräyin kissan tapaan syvemmälle sohvan nurkkaan. Villasukat ja lämpöiset torkkupeitot ovat olleet viime päivien ehdottomia ykkösjuttuja.

Kissakuvassa oleva hervottoman iso huivi on H&M:n alesta ja ostin sen viime viikolla kun pyörähdimme M:n kanssa Ideaparkissa. Kissa tykästyi siihen oitis enkä ihmettele yhtään. Pidän sitä kotona hartiahuivina kun se on kooltaan tosissaan ehkä vähän liian valtava kaulahuiviksi.

Koitetaan pysyä lämpiminä.

28 kommenttia:

  1. Ihania kuulumisia tammikuultasi. Nyt on todellakin ollut kylmä ja nyt vielä tämä hulvaton lumipyry, on saanut minutkin kaivamaan kaikki villasukat ja torkkupeitot esille. Tuo päiväkirja on minulta vielä ostamatta. Pitääpä käydä se tilaamassa.
    Kiitos kun muistutit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos. Kieltämättä mukavasti on vuosi lähtenyt käyntiin. Luksusta oli kun pystyin pitämään pidemmän loman. Nyt jaksaa taas ihan erilaisella fiiliksellä.

      Villasukat ja torkkupeitot <3

      Poista
  2. Aivan ihanaa, kun on kunnon vapaat muuten kiireisen elämän keskellä. Se antaa todellakin uutta pontta, kun akut on ladattu! Aivan ihastuttavan näköinen tuo sinun päiväkirjasi! Ja suloinen mirri! Mukavaa tammikuun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja sinulle myös mukavia tammikuisia päiviä. :)

      Poista
  3. Kiva kertomus ja kauniit kuvat. Ihan meni kylmät väreet tuota lämpömittaria katsellessa. Ja tosi söpö kisu.

    T. Täysin arkista

    VastaaPoista
  4. Kiitos paljon. :) Mä olen palellut tässä viimeisen parin päivän aikana oikien huolella, pelkkä ajatuskin ulos menemisestä saa mun ihon kananlihalle, hyyr! Vähän pidempi hetki tarvittaisiin siihen, että näihin vähän kylmpempiin keleihin taas tottuisi.

    VastaaPoista
  5. KUnnolliset pakkaset olivatkin! Ja nyt on jo lunta. Maisema muuttuu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Kaikki käy niin nopeasti. :) Mielenkiinnolla tässä seuraan, että kauanko tätä sydäntalvea kestää.

      Mukavaa tammikuuta sinulle.

      Poista
  6. Välillä kaipaa kunnon irtiottoa... Ihana kisuli <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Ja maistui kyllä todella hyvälle kiireisen syksyn jälkeen.

      Kisu, ihana se on vaikkakin aika omapäinen. ;)

      Poista
  7. Kivoja uutisia tammikuusta olit kirjoittanut!!♡

    VastaaPoista
  8. Mukavia kuulumisia ja kivoja kuvia. :)

    VastaaPoista
  9. Kivat kuvat. Kisu on niin ihanasti käpertynyt lämpimään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.

      Kisu meinaa ottaa omakseen aina kaikki tuollaiset lämpimät viltit ja peitot. :D

      Poista
  10. Kivan kiireettömiä kuvia sinulla tässä haasteessa, tykkään!

    VastaaPoista
  11. Täällä kans hiukan blogin aloitus ongelmaa! Mutta eiköhän se tästä lähde käyntiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän?! Ei ainakaan kannata alkaa stressaamaan. :)

      Poista
  12. Samantyyppiset mittarilukemat oli taas tänä aamuna.:) Ei kyllä hymyilyttänyt, mutta onneksi auto jaksoi edelleen käynnistyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nyt tuntuu ainakin minulle vähän liialta nämä yli -15 asteen pakkaset.. Tuntuu, että ne tulivat tuosta noin vaan kuin sormia napsauttamalla.. Tässä jäi välistä nyt ne sellaiset lukemat, joilla olisi hiljalleen voinut totuttautua näihin kovimpiin lukemiin, hyyyr!

      Poista
  13. Mukavia kuulumisia. Yksi positiivinen asia päivässä muistiin kuulostaa hyvältä idealta! Pakolla on vaikea kirjoittaa, joten itsekin aina mieluummin odotan taas kunnon flowta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mukava kuulla. :)

      Juu ei nämä kirjoitusjutut väkipakolla synny. Onneksi on olemassa kaikenlaisia haasteita, joihin osallistua.

      Poista

Kiitos kommentista.