18.12.2015

Pataleipä

Kuten jo aijemmin kerroin, tein viime sunnuntaina elämäni ensimmäistä kertaa pataleipää ja voi juku miten hyvää siitä tuli! Ja niin yksinkertaisilla aineksilla. Nam! Onko tullut kokeiltua? Miten on onnistunut?

Tästä helppo ja herkullinen resepti kaikkien reseptikansioon. Oiva vaihtoehto esimerkiksi lauantaiaamujen aamiaispöytään. Nyt vain pikaisesti taikina kohoamaan!  

Pataleipä

Tarvitset:
7 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
2 tl kuivahiivaa
3½ dl vettä

Rypsiöljyä padan voiteluun.

Tee näin:
Mittaa kulhoon kädenlämpöinen vesi ja sekoita joukkoon hiiva. Lisää suola ja vähän kerrallaan vehnäjauhot. Sekoita, mutta älä vaivaa. Peitä kulho tiiviisti kelmulla ja anna taikinan kohota huoneenlämmössä 12-24 tuntia. Hyvä niksi on jättää taikina kohoamaan yön yli.

Kohoamisvaiheen jälkeen kumoa taikina jauhotetulle pöydälle ja käännä kaksinkerroin. Älä vaivaa. Peitä taikina liinalla ja anna kohota vielä noin puolituntia. Laita sillä aikaa kannellinen valurautapata kylmään uuniin ja uuni kuumenemaan 250 asteeseen.

Kun uuni on 250 asteinen, ota pata uunista ja pyykäise sen sisäpinta rypsiöljyllä. Nosta taikina kuumaan pataan ja pane kansi päälle. Paista leipää 30 minuuttia ja ota sen jälkeen kansi pois ja annan leivän paistua vielä 15 minuuttia kunnes pinta on saanut kauniin värin. Lopuksi kumoa leipä pöydälle ja anna jäähtyä liinalla peitettynä.

Ohjeen nappasin maku.fi sivulta. Ensinnäinen ohje mikä googlettamalla tarttui haaviini. Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen herkku!

6 kommenttia:

  1. Näyttää niin herkulliselta. Ihana pata sinulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja niin herkkua leipää, nam! Ajattelin nyt lomalla tehdä tuota herkkua uudelleen. Joku kaunis ja kiireetön aamu tuota löytyy meidän aamiaispöydästä. :)

      Olen haaveillut pitkään tuosta Sarpanevan padasta ja viime jouluna ostin sen meille yhteiseksi joululahjaksi. Jos olisi enemmän laskutilaa niin tuo ihanuus saisi komeilla keittiössä aina näkyvillä!

      Poista
    2. No joo, tuo on kaunis. Ja todella sääli laittaa tuollaita aarretta kaappii piiloon, mutta minkäs teet jos ei muualle mahdu. Meillä kanssa keittiö on pieni ja sen vuoksi laskutilaa on liian vähän. Keittiöremontti olisi unelma.

      Poista
  2. Oi, sinulla on ihana pata ja leipä on varmasti hyvää. Ainakin on kovin herkullisen näköinen. Ja sinulla on myös aivan ihana blogi. Liityn heti seuraajaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leipä oli sen verran hyvää, että päätin tehdä sitä lomalla heti uudelleen. Täällä vietetään parasta aikaa kinkunvalvojaisia ja heti kun saan kinkun uunista, laitan pataleivän paistumaan.

      Voi tätä ihanien tuoksujen sinfoniaa! :)

      Poista
    2. Niin ja sinulle tervetuloa! Kiva kun löysit blogiini. :)

      Poista

Kiitos kommentista.